Voi voi tätä elämää. Tulin ajatelleeksi kaikenlaista.  Miten voin olla varma mistään enää. Mikähän mua taas vaivaa, mä olen niin saatanan monimutkainen ihminen. Miksi mun pitää tehdä kaikista asioista niin helvetin monimutkaisia ja vaikeita. Miksen voi olla normaali, niin kuin moni muukin mun ikäinen on? Miksi mä taas etsin jotain sellaista jota en voi löytää moneen vuoteen vielä, kun ei mun kannata sellaista vielä edes etsiä. Mä olen vaan niin perkeleen vaativa ihminen. Kun haluan vaan puhua ja puhua ja puhua ja miettiä ja miettiä ja miettiä. Miksi nytkään en voi olla onnellinen siitä mitä mulla voisi olla, vaan lemppasin senkin syystä jota en itsekkään hahmota välttämttä oikein. Oliko syy ulkoinen vai se ettö en vain kokenut sitä oikeaksi? Näin kumminkin on käynyt ja sitä en takasin voi saada. Helvetti. Pää hajoaa aivan näillä sekunneilla, itkeminen helpottaisi ehkä oloani, mutta kun emmä osaa itkeä. Ei kyyneleitä vaan ole, ei niitä löydy? Miksi? Oksettaa on niin paha olo, ehkä siinä on perää, kun on henkisesti paha olo niin tulee myös fyysisesti. On taas aivan vetämätön olo. Ikävä ihmistä jota rakastan, mä todellakin rakastan sitä ihmistä, mutta enhän mä sitä voi sille kertoa, se on onnellisesti toisen. En edes ole vihjaillut tunteistani enkä aijokkaan. En ole varma mikä tämä tunne on, ikävä? Sattuu miten paljon välitän siitä ihmisestä ja koskaan en voi häntä saada omakseni, enkä tiedä sittenkään haluanko? Se pilaisi vain hyvän kaverisuhteen. En tiedä mitä tässä pitäisi ajatella, pelottaa. Olenko mä taas muuttumassa. Vai onko elämäni muuttumassa, en voi puhua näitä tunteita kenellekkään, luulevat vielä että esitän vain angstiani. Mutta näin ei todellakaan ole, mä en tänne tätä kirjottaisi jos näin olisi, menisin kyllä ja soittaisin kaverit läpi jos haluaisin huomiota, mutta ei en halua. En halua että ihmiset saavat tietää miten epätoivoinen oikeasti olen. Emmä edes teidä olenko onnellinen, mitä se edes on? Ärsyttää aivan vitusti, näin suoraan sanottuna. Tätä olisi helpompi käsitellä, kun vain tietäisin mistä täm taas johtuu, siitäkö mitä mä äsken luin? En usko. Tiedän ettei heillä ole helppoa ja tiedän ettei heidän elämämänsä ole ruusuilla tanssimista. Ei tämä voi johtua pelkästään lukemastani. Perkele. On niin vainoharhainen olo koko ajan. Tuntuu taas kuin minulla ei olisi mitään merkitystä täällä. Miksi olen täällä, mikä mun tarkoitukseni on? En ole ainoa joka näitä miettii, en ole ainoa joka haluaisi saada vastauksen. Mutta mistä löytäisin sellaisen ihmisen jonka kanssa puhuminen auttaisi minua. Hänelle, ketä rakastan, en voi soittaa, ja sitäpaitsi ei hän ymmärtäisi oloani. Ehkä kukaan ei vaan pysty, ehkä tälläkin ololla on taas joku tarkoitus jta en vain käsitä. Emmä tiedä helpottaako tämä oloani, pää hajoaa vaan, tekisi mieli vaan huutaa ja meluta, potkia ja hakata itkeä ja kirkua, mutta mikään ei vaan tule ulos. Mä en ymmärrä itseäni, mä en edes tiedä kuka mä olen, miltä mä kuullostan tai oikeasti näytän. Mä en tiedä tällä hetkellä oikeastaan yhtään mitään. En tiedä, pitäisikö mennä nukkumaan, näkisinkö taasen painajaisia, pitäisikö syödä ja lukea seiskaa ja unohtaa olo, mutta jaksaisinko keskittyä. Hajoan aivan kohta. Tekisi mieli vain kadota pois. Eikä kukaan tietäisi mihin ja miksi olen lähtenyt, voi kun olisikin se mahdollisuus. Mutta ei ,joudun kärsimään itsekseni täällä. Ehkä loppuu asti, en tiedä, kuka voisi tuoda helpotuksen olooni?